KuntoJutsu

SawoFightersin järjestämiin KuntoJutsu-harjoituksiin osallistumista harkitessasi, älä harkitse, tule reippaasti vaan mukaan kokeilemaan. Aloitukseen ei tarvita kovaa pohjakuntoa, sitä saadaan kehitettyä monipuolisissa treeneissä.

KuntoJutsun tarkoituksena on tarjota vaihtoehtoinen ja matalan kynnyksen kuntoilumuoto pohjakunnosta ja osaamistasosta riippumatta, aikaisempaa kamppailulajitaustaa ei tarvita. Harjoitusten tavoitteena on jujutsusta / itsepuolustuksesta tuttujen liikkeiden ja liikkumisen harjoittaminen turvallisesti mukavassa porukassa.

KuntoJutsussa ei tehdä heittoja eikä otella, mutta harjoitellaan muita itsepuolustuksen taitoja kuntoilu edellä. Tavoitteena, että kaikilla on hyvä syke ja hauskaa mutta myös turvallinen olo harjoitella, jotta seuraavallakin kerralla olisi mukava tulla treeneihin.

Harjoitusten sisältö koostuu pääpiirteissään lämmittelystä, päivän tekniikkaosiosta, tehovaiheesta, tekniikan kertauksesta sekä loppuverryttelystä.

Harrastus sopii sekä naisille että miehille, kunhan on vähintään 14-vuotias ja vaikkapa edes hitusen halua kokeilla kamppailua kuntoiluna. Varusteiksi riittää sisäliikuntavaatteet.

Harjoittelupaikkana Oheisharjoittelukeskuksen tatamialue, harjoitusajat löytyvät täältä.

KuntoJutsu harjoituksiin voi hypätä mukaan milloin vain ilman ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa yksin tai kaverin kanssa, tässä porukassa on hyvä treenata!